Bulvaani (2021 Crime Time)
Siperian unia (2018 Siltala)
”Lähitulevaisuuden sijaan Haahdin visio maistuu sivu sivulta enemmän tältä päivältä.
Yhteiskunta on pirstaloitunut, viestintä, markkinointi ja propaganda ovat sulautuneet lähtemättömästi toisiinsa ja todellisuus on hävitetty keksittyjen tarinoiden taakse. Esaiaksen selviytymiskeino yhä monimutkaisemmaksi käyvässä maailmassa ovat kuvitelmat siperialaisen terästyöläisen arjesta. Aikana, jolloin elämä oli paljon yksinkertaisempaa ja selkeämpää.
Siperian unia ei sisällä ruusuisia päiväunelmia. Sen sijaan se tarjoaa viiltävän läpileikkauksen nykypäivän tolkuttomasta todellisuudesta.” Toni Jerrman, Helsingin Sanomat (5.9.2018)
Mariaanien hauta : romaani paremmasta elämästä (2015 Siltala)
”Rouva Bovaryn, Papin rouvan, Säädyllisen murhenäytelmän ja Talvisodan muodostamaan jatkumoon Taina Haahden Mariaanien hauta hyppää rohkeasti, pää edellä.” ”Haahden kieli on kaunista ja kerronta juuri niin ahdistavaa kuin aiheeseen sopii.” Arla Kanerva, Helsingin Sanomat (20.12.2015)
”Minun oli pakko lukea kirja yhdeltä istumalta loppuun saadakseni selityksen jo ensimmäisellä sivulla olevalla upealle lauseelle: ’Hän astui hävinneestä eteisestä taloon, jota ei ollut, sisään puiden huminaan, nosti katseensa ja näki taivaan.'” Tiina Vuorimäki, Aamulehti (13.10.2015)
”Taina Haahdin teksti on sujuvaa, monipuolisesti tunne-elämää kuvaavaa, todentuntuista. Myötäeläytyminen ei ollut vaikeaa.” Virve Myllymäki, Maininkilehti (9/2015)
Koeaika (2013 Siltala)
”Lean elämän ihmiset ovat kysymyksiä. Heidän ympärilleen jännittyvä tarina on ajatuksekas. Loistavasti onnistuvan teoksen loppuminen tuntuu luopumiselta. Eetos puhuu pehmeämpien arvojen puolesta – jotta ihmisillä olisi aikaa kohdata omia ajatuksiaan. Koeajan katsahdus kotimaisen työelämän ilmiöihin kuroo kiinni etäisyyttä kirjallisuushistoriallisessa traditiossa edeltäneeseen työläiskirjallisuuteen.” Maija Jelkänen, Kaleva (2.9.2013)
”Lukija haistaa ja maistaa, että uraan on panostettu ja saavutuksiin uhrattu aikaa. Kirjailijan kuvaus on niin osuvaa. (…) Haahdin liike-elämäromaaneissa minua viehättääkin asiantuntemus. Sarvenmaankin tarinan tapahtumat voisivat olla pääosin kuin oikeassa elämässä kompastuvan hr-johtajan päiväkirjasta reväistyjä. Puitteet tuntuvat todelta ja työelämän nurja puoli aivan aidolta. Noin se tänään menee.” Heikki Haapavaara, Kauppalehti, (18.9.2013)
Kaikki mitä tiedän huomisesta (2011 Siltala)
”Haahti on kirjoittanut monessa kerroksessa liikkuvan tarinan. Jo kirjan alkumetrit selän alhaisesti kääntävästä puolisosta ovat vakuuttavia. (…) Teos on intohimoromaani ja jännärikin. Kirja on humoristinen ja järkyttävä.”
Heikki Haapavaara, KL (16.6.2011)
”Haahden otteessa on hiukan samaa hulvattomuutta kuin Fay Weldonin romaaneissa. Vain mielikuvitus on rajana, kun loukattu nainen lähtee aikansa suruun upottuaan etsimään uuden elämisen eväitä.”
Marja Kuparinen, Kirkko & kaupunki (24.8. 2011)
Apaja (2008 WSOY)
”Perinteinen vertauskuva työntekijöistä ja johtajista ”samassa veneessä” on muuttunut allegoriaksi metsästäjistä ja uhreista.
Bisnestä ei tehdä enää markkinoiden rakentamiseksi. Jokainen markkina-alue on, kirjan nimen mukaisesti, nopeasti tyhjennettävä ”apaja”.”
Markku Soikkeli, ”Systeemiromaani on syntymässä” (2008)
”4C:n filosofian mukaan demokratia on vain järjestäytynyttä rikollisuutta. Sellaista ominaisuutta kuin älykkyys ei ole olemassakaan, on vain saavutuksia, jotka voidaan mitata. Köyhyys on heikkoutta.
(…)
Taina Haahti tietää, mistä kirjoittaa, ja osaa myös kirjoittaa.”
Irma Ikonen, Kouvolan Sanomat (21.3.2008)
”Ensimmäiseltä sivulta lähtien vetävästi kirjoitettu romaani, jossa painavaa ja ajankohtaista asiaa ahneudesta.” Leena Korsumäki, Suomen dekkariseura (11.3.2009)
Sankaripeluri (1999 WSOY)
”Jännittävä kirja. Sitä voisi hyvin testata sokkotestillä: peitetään tekijän nimi ja pannaan lukuun. (…) Moni luulisi, että kirjan tekijä on paremman luokan britti- tai jenkkikirjailija – sellainen trendikäs nimitekijä, joka osaa koukuttaa kansainväliseen rahamaailmaan sijoittuvan trillerin niin, että lukijan on pakko ahmia kirja kertalukemalla.”
Jukka Petäjä, HS (16.12.1999)
”Nautin erityisesti ilmaisun notkeudesta ja liikemaailman ja henkilöiden kuvauksen ironiasta. Määrittelisin Sankaripelurin näin: se on muodoltaan viihteellinen, mutta sisällöltään moraalinen.”
Maire Turunen, Ilkka (22.12.1999)
Näkymättömän nimissä (1997 WSOY)
”Näkymättömän nimissä brings us to the much more cutthroat world of today, where machinations to effect a hostile take-over and the measures to prevent it can ruin careers and the firm itself permanently. The author’s skillful use of language and her ironic style give us a vivid picture of this much nastier world in which poor Laura Heinonen is trying to function and survive.”
Margareta Martin, World Literature Today (Spring 1998)
Kunnian kauppiaat (1996 WSOY)
”Taina Hyytiäisen runsaana kuohahteleva esikoisromaani on kunnianhimoisesti tehtyä viihdettä ja tuo kirjallisuuteen pörssin maailman hiukan kuin amerikkalaisen Tom Wolfen Turhuuksien rovio.”
Pekka Tarkka, HS (10.8.1996)
”Hyytiäinen käyttää myös rajuja vastakohtia tehokkaasti hyväkseen. (…) Älyä ja inhimillisiä pikkumaisuuksia, intohimoa ja kylmää laskelmointia hehkuttaa Taina Hyytiäinen. Eikä ihan ilman pilkettä silmäkulmassa.”
Mari Viertola, TS (22.9.1996)
Gladiaattorikoutsi (2010 WSOY)
”Gladiaattorikoutsi pursuaa nuorten elämää, valmennusta – ja jääkiekkoa. Vauhdikkaan lajin henki on tiivistetty taitavasti yksiin kansiin.”
Lassi Palo, Kiekkolehti (10/2010)
”Gladiaattorikoutsi oli loppujen lopuksi positiivinen yllätys. Se oli jotakin muuta kuin odotin. Se on vauhdikas kertomus juniorilätkästä ja Tonista, joka huomaa, että kiekonkuljetukseen tarvitaan tahtoa, voimaa ja kunniaa, mutta ilman taitoa ja tsemppiä ei pärjää.”
Maarit Nauha (Kestilän peruskoulu) Lukufiilis (2010)
Ron Tulinen (2005 WSOY)
”Fantasian lajityyppiä hallitsevan miekka ja magia -suuntauksen rinnalla Taina Haahdin mielikuvitusjuttu näyttäytyy sympaattisen vanhakantaisena seikkailuna.” Tommi Aitio, HS (22.2.2006)
Ufo tapaus, eli arvoitus nimeltä Antero (2004 WSOY)
”Haahti osaa kirjoittaa niin, että lukija ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Anteron arvoituksen kautta Haahti tuo luontevasti esille myös lapsen murheita siitä, kun kaverit kiusaavat ja vanhemmat eivät ole lapsen elämässä oikein kunnolla läsnä. (…) Tällaista kirjaa on mukava lukea, sujuvasta ja hyvästä tarinasta tulee lukijalle hyvä mieli. Sopii niin isoille kuin pienemmillekin.”
Maria Loikkanen, Onnimanni (2/2004)
Taina Haahti 