Kirjoittamisen ufo-onni 07/2004

Kirjoitin pääosan helmikuussa julkaistusta lastenromaanistani viime keväänä ja kesänä. Tai kirjoittaa… mitä se on, vähemmän kirjainten ja sanojen naputtelua, paljon enemmän kuvittelua, ajattelua ja eläytymistä. Loin Ufoa tapausta myös silloin kun en kirjoittanut: ajaessani autoa, käydessäni kaupassa, kuunnellessani musiikkia, lukiessani, nähdessäni unia. (Jostain kumman syystä kotitöiden ja luovan kerronnan yhdistäminen ei käy, olen huomannut…)

Ufo tapaus oli riemastuttava matka. Tunsin olevani etuoikeutettu aikuinen päästessäni mukaan Oton, Pepin ja Anteron seikkailuihin ja samalla osalliseksi heidän energisyydestään, ennakkoluulottomuudestaan, uteliaisuudestaan ja nokkeluudestaan. Vieläkin, katsoessani kirjan sinistä kantta ja siinä kolmea pyöreää naamaa, tulen hyvälle tuulelle.

Viimeistellessäni Ufoa tapausta syksyllä 2003 loin täyttä päätä uutta kertomusta, nyt aikuisen naisen, perheenäidin ja somistajan Suvi Sivulan tarinaa. Kirjailijan on mentävä henkilöittensä sisään, katsottava maailmaa heidän silmiensä läpi ja unohdettava itsensä. Suvin sinnikäs onnen metsästys, epätoivoinen taistelu onnen haltuun ottamiseksi (ja hallussa pitämiseksi) tragediasta farssiin ja taas takaisin, sai ”ylöskirjaajansa sekä pudistamaan päätään että ihailemaan sankarittaren emotionaalista suoruutta ja elämänvimmaa. Ja aina kun astuu aikuisen sisään, kohtaa lopulta lapsen, pienen pojan tai tytön, tai kuten useimmiten on laita: molemmat.

Matka Ufosta tapauksesta Operaatio onneen oli kuin tutkimusretki lapsuudesta siihen mitä aikuisuudeksi kutsutaan, siihen aikuisuuden tarinakasaan, josta suurin osa on silkkaa sepitettä, puhdasta fiktiota ja täyttä puppua.

Kirjoittaminen on matkantekoa, muistutan itseäni kun erilaiset päähänpinttymät ja tavoitteet hoputtavat rientämään eteenpäin. Siis, älä kiirehdi, sanon, sillä matka on parasta, matka on kaikki, muu pelkkää kuvitelmaa…

Operaatio onni tulee ulos syyskuussa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s