Taas on vuosi vierähtänyt, kertovat.
Eteeni kiikutetaan kaikenlaista todistuskappaletta, kärtsänneitä raketin jämiä, kuplaviiniaiheista sirua ja sälää, tekstiviestejä.Mutta jos vuosi tosiaan on jälleen vaihtunut, luulisi että vaihtumisten välissä olisi tapahtunut jotain. Vuoteenhan mahtuu aika monta päivää, luulisi että edes yhtenä niistä olisi sattunut jotain ikimuistoista. Tai jotain.
Panee miettimään kuka pahus tätä minun elämääni oikein elää. Harkitsen rikosilmoitusta, kunnes eteeni kiikutetaan uusi todistusaineisto: kaksi säkillistä tulostuspaperia.
Venytän neljää kirjainta asiaankuuluvan närkästyneenä, ja kysyn onko joku ruvennut hamstraamaan takansytykkeitä.Nuo itseään ystävikseni kutsuvat väittävät, että kadonnut vuoteni piileksisi noissa säkeissä, ja että olisin sen vieläpä sinne omakätisesti sullonut.Onpa mielipuolinen väite. Tunnen kiusausta pyöräyttää etusormea ohimolla. Kysyn, kun puheeni jälleen alkaa kulkea, miksi kukaan menisi sullomaan kokonaisen vuoden kahteen muovisäkkiin, olkoonkin että ne ovat reilunkokoisia.Jaa-a, siihen meillä ei ole vastausta, ystäväni toteavat, mutta onpahan ainakin paljon paperia.Pidättäydyn sanomasta mitään ilkeää. Alan hyväntahdon eleenä tonkia läjää, onhan sellaisen rahtaamisessa ollut melkoinen homma.
Pääsen hädin tuskin toiseen säkilliseen, kun kaverit käyvät ilmoittamassa vuorokauden vaihtuneen ja työntävät todisteeksi kellojaan ja kännyjään nenäni alle. Totean että jumatsuikkeli, tässähän ryövätään elämä käsistä.
Ja niissä pirun säkeissä tosiaan lojuu koko viime vuosi. Kateissa ollut aika palautuu pätkittäin – luvuittain, lauseittain, kappaleittain, sanoittain, kirjoitusvirheittäin. Vietin sen oudossa seurassa, oikeammin seuralaiseni viettivät ja minä pidin kirjaa ja vielä vähän hemmetin moneen kertaan.
Osoitan paperikasaa ja sanon ystävilleni, että miten on, tuikattaisiinko löytyneen vuoden kunniaksi tuli takkaan? Minuun katsotaan kuin vähäjärkiseen. Selitän bittien olevan jo kustantajalla ja matkalla kansiin.
Liekkeihin tuijottaessa tulee haikea olo. Muistelen Rehnbackaa, Luotokalliota, Saarta ja ”Apajan muuta väkeä. Pelkäänkin vähän, että miten ne nyt pärjäävät omillaan, kantavatko niiden sanoista sorvatut siivet.
No, selvisipä ainakin ketkä tätä ainokaista elämääni ryöväävät. Tällä kertaa ne pirulaiset lohkaisivat viime vuoden ja sitä edellisen ja sitä… Mutta kuka omia haamueläjiään ilmiantaisi.
Taina Haahti 