Yhdeksänkymmentäluvun lama lakaisi Murphyn lait pois maailmankuvasta. Havahduin niiden poissaoloon kuluvan syksyn kummallisissa käänteissä. Tajusin etten ollut saanut uutta Murphy -seinäkalenteria joululahjaksi sitten yhdeksänkymmentäluvun puolivälin. Kun mainitsin asiasta äidilleni, hän vastasi ettei kalentereita yksinkertaisesti enää ollut saatavilla, niin mielellään kuin hän niiden elämänmyönteisyydellä tahtoisi tytärtään piristää.
Pysähdyin kuulostelemaan yltyvää paniikkia maailman pankkijärjestelmän notkuessa kuin vastavalmistunut ekonomi harjoitellessaan puujalkakävelyä Seurasaaren juhlakentällä vuonna 1984 – ja kysyin itseltäni mihin Murphy katosi 90-luvun puolivälissä ja miksi? Päätin tutkia arvoitusta lähemmin ja aloittaa sen palauttamalla mieleen mitä muuta noihin aikoihin tapahtui.Tulin siihen tulokseen että Murphyn laista tuli poliittisesti epäkorrekti. Se piti siivota takavasemmalle ihmismieliä saastuttamasta kun meistä alettiin hartiavoimin leipoa oman onnemme seppiä ja elämämme suvereeneja hallitsijoita. Maailmassa, jossa jokainen rationaalinen yksilö rationaalisin päätöksin lähestyy onnensa huipentumaa, ei ole tilaa näkemykselle universumista surkuhupaisien sattumusten temmellyskenttänä. Sillä hetkellä kun Murphy lensi ikkunasta, ihminen lakkasi olemasta olosuhteiden uhri. Kasvuympäristöt latistavine opettajineen ja epäoikeudenmukaisesti jakautuneine resursseineen haipuivat taustalle ja ihmiskohtaloiden selittäjäksi kohosi Valinta, tuo mystinen kaikkivaltias.
Irtisanoudun täten tällä kirjoituksella ”kaikki hallinnassa” -potaskasta. Ilmasto lämpenee. Rahoitusmarkkinat rytisevät. Talous hyytyy. Omaa suuruuttaan metsästävät yksilöt kiusaavat toisensa hengiltä.
Kaikki hallinnassa?
Ketä me oikein yritämme huijata? Ihmiset ryssivät, mokaavat, tuhoavat, tärvelevät, laiminlyövät. Tilannetta tuskin auttavat löpinät elämänhallinnasta tai homo economicuksesta. Näkymättömät kädet ovat näkymättömiä hyvästä syystä – koska niitä ei ole. Täydelliset systeemit ovat jo määritelmällisesti tuhoon tuomittuja.
Ehkä asiat eivät menisi niin pieleen jos ihmiset lakkaisivat leikkimästä jumalaa. Se oli muuten myös kapteeni Edward A. Murphyn idea – estää töpeksintä ennalta ottamalla se jo suunnitelmissa huomioon: ”jos jonkin asian voi tehdä monella tavalla ja näistä tavoista yksi johtaa onnettomuuteen ennen pitkää joku tekee asian sillä tavalla”.
Suurinta tuhoa aiheuttaa tuudittautuminen varmuuteen, olipa kyse Titanicista, taloudesta tai yhden vaihtoehdon politiikasta (mitä ristiriitaista sanaparia on harjoitettu viimeiset viisitoista vuotta) tai uskosta ihmisen erehtymättömyyteen olivatpa nämä investointipankkiireja tai insinöörejä.
Murphyn lain sanoin:
”Jos jokin joka olisi voinut mennä pieleen, ei vielä ole mennyt pieleen, huomataan pian, että olisi ollut paljon parempi, jos se olisi kuitenkin mennyt pieleen heti alussa.”
Ja:
”Jos kaikki näyttää menevän hyvin, on varmasti unohtanut jotakin.”
Ihmeellistä syksyn jatkoa,
Taina
Taina Haahti 