RAHA JA SANA, 29.06.2012 Sastamala
NÄKYMÄTTÖMÄNÄ LÄSNÄ
Mistä oikeastaan puhumme kun puhumme rahasta? Mitä rahalla tarkoitetaan?
Ennen kuin voimme tarkastella sitä miten raha näyttäytyy kaunokirjallisuudessa, meidän on määriteltävä raha. Mitä tarkoitamme puhuessamme rahasta? Mitä on raha?
Käytämme rahan käsitettä kuvitellen muiden olevan kanssamme yhtä mieltä sen sisällöstä ja merkityksestä. Mutta jos pysähdymme hetkeksi pohtimaan rahan olemusta, kaikkea sitä mitä rahaksi kutsutaan, meille alkaa valjeta miten laajasta ja epämääräisestä käsitteestä on kysymys. Raha kuvastaa niin monia eri tekijöitä ja näiden välisiä vaikutussuhteita, että lipeää lopulta otteestamme. Se laajenee kuin kaasu näkymättömiin. Raha on arvon mitta ja vaihdonväline, mutta mitä ne ovat? Maitolitran hinta, tuntipalkka, asumiskustannus, koulutus, työttömyyskorvaus, terveys, kuolema, päästöoikeus, eurokriisi, pääoma, globalisaation profetia?
Entä ovatko raha ja talous synonyymeja? Ymmärrettävyyttä vaikeuttaa edelleen se, että ne imaisevat sisäänsä jatkuvasti uusia merkityksiä ja vivahteita. Raha, talous – työpaikat. Raha, talous – julkinen terveydenhuolto. Raha, talous – itsemäärääminen. Uskottava maanpuolustus.
Raha heijastaa sosiaalisia suhteita ja sosiaaliset suhteet heijastavat rahaa. Vapaus ja pakko. Miten eri tavoin me ne koemme ja niitä arvoitamme. Me puhumme usein rahasta kuin se olisi jotain absoluuttista, vaikka maailmastamme tuskin löytyy mitään mikä yhtä pelkistetysti edustaisi suhdetta.
Raha itsessään on luottamukseen perustuva sopimus, jonka me sitä käyttäessämme allekirjoitamme.
Rahan (talouden) merkitys ihmisten elämässä – romaanihenkilöiden kohtaloissa
Koska raha heijastaa resursseja ja niihin pohjautuvia sosiaalisia suhteita, viime kädessä koko yhteiskunnan rakennetta ja yksilön asemaa, kirjailijan on jollakin tavoin tarinaa rakentaessaan otettava siihen kantaa, toisin sanoen ratkaistava kertomuksen taloudellinen kehys. Talouden sivuuttaminen on sekin valinta. Silloinkin kun raha jää kerronnassa taka-alalle, sillä on usein ratkaiseva rooli tapahtumien kulussa. Näkymättömänä läsnä.
Impivaaralla on keskeinen sija Kiven veljessarjan kasvukertomuksessa. Seitsemän veljeksen tarina ei ole kuviteltavissa ilman Impivaaraa. Mutta Impivaara ei ollut mikä tahansa asumaton korpi, vaan veljesten omia maita, talon piirin pohjoinen osa. Suunnitellessaan lähtöä Impivaaraan veljekset vuokrasivat Jukolan kymmeneksi vuodeksi nahkapeitturille.
”Läksivät he miehissä välikirjan tekoon, vourasivat talonsa nahkapeitturille kymmeneksi vuodeksi; ja kirjallisesti määrättiin seuraavat pykälät. Nahkapeitturi hallitsee ja viljelee taloa kymmenen vuotta, kolme ensimmäistä ilman yhtään vouraa, mutta siitä lähin maksakoon hän veljeksille seitsemän tynnöriä rukiita vuodelta ja rakentakoon uuden saunan ennen voura-ajan loputtua. Vapaasti ja joka paikassa Jukolan metsissä pyydystelkööt veljekset, ja mitä otuksia hyvänsä, joihin vaan on laillinen lupa. Talon piirin pohjoisessa osassa, Impivaaran seudussa, olkoon heillä valta tehdä ja elää tahtonsa mukaan sekä maalla että metsissä. Pyhäinmiesten päivänä ottaa nahkapeitturi haltuunsa talon, mutta veljeksillä, jos heitä niin miellyttää, olkoon syntymäkodossaan vielä tulevan talven suoja. Nämä olivat pääehdot välikirjassa.” (Aleksis Kivi, Seitsemän veljestä, 1870)
Jukolan pojat eivät olleet tyhjätaskuja. Nykyihminen saattaisi tokaista että mikäs on jätkien ottaessa hatkat kun on maita ja mantuja mihin paeta ja niiden tuotolla eleskellä.
Raha, talous, kirjallisuudessa edustaa valintaa, resursseja – niiden niukkuutta tai runsautta, mahdollisuuksia ja toisaalta pakkoa, kohtalon orjuutta. Äärimmäinen resurssien runsaus lähenee jumaluutta, myyttistä valtaa, jonka kuuluisin ilmentymä lienee Alexandre Dumas vanhemman luoma Monte-Criston kreivi (1844). Monte-Christon kreiville raha ei merkitse mitään, kun taas hänet vankilaan juonineille vastustajille se merkitsee kaikkea. Kertomus kostosta ja oikeuden toteutumisesta tuottaa lohtua kaikille vääryyttä kärsineille; kunpa jumalakin rankaisisi valehtelijoita ja pettureita niin kuin Edmond Dantés alias Monte-Criston kreivi. Kuka tietää, ehkä joissakuissa myös pelkoa.
Alexandre Dumasin romaanissa taloudelliset resurssit vertautuvat jumaluuteen. Raha edustaa vapautta. Vapaus ei rahan tapaan ole sekään absoluuttista, vaan aina suhteessa muiden vapauteen. Täydellinen vapaus edustaa valtaa yli muiden. Raha, optioiden optio, ylimmistä ylin, ukkojumala. Mietitäänpä hetki omaa aikaamme ja talouden uutisointia. Ilta illan jälkeen talouden asiantuntijat, papisto, kerääntyy uutisiin tulkitsemaan rahvaalle pyhiä kirjoja eli taloustieteen opinkappaleita ja jumalallisia merkkejä eli markkinoiden reaktioita. Raha on kaikkivoipa. Rahan mahtia tulee peljätä tai joutuu kadotukseen. Eikä sille varsinkaan saa nauraa. Rahalle nauraminen samastetaan vastuuttomuuteen. Rahalle naurajia ojennetaan kuin jumalan pilkkaajia.
Näkymättömänä läsnä – todellakin. Rahan eetos vaeltaa kaikkialla keskuudessamme kuin uusi totuuden henki. Keskustelu sisällöstä tyrehtyy kysymykseksi ”kuka maksaa?”. Numerot syrjäyttävät sanat.
Ehkä tulevaisuuden lapset saavat kuulla miten kansat kurjistuivat kun Euroopan uudelle valtauskonnolle eurolle pystytettiin verovaroin jättimäistä pyhäkköä. Ihmiset alistuivat kohtaloonsa välttääkseen markkinoiden leppymättömän vihan ja talouden heinäsirkkaparvet. Näin todellisuudessa, entä fiktiossa?
Ihmisyys, ihmisarvo rahalla mitaten
Arthur Miller, Kauppamatkustajan kuolema (1949). Näytelmä ihmisyydestä rahantekijöitä palvovassa maailmassa. 60-vuotiaasta kaupparatsusta Willy Lomanista ei koskaan tullut ihailemansa isoveljen Benin kaltaista menestyvää miestä. Willy Loman unohti, ettei hän ollut veljensä kaltainen mies; hän vaali väärää unelmaa. Romahtanut minäkuva vaati tuekseen syvenevää itsepetosta. Todellisuuden tuottama kipu turrutettiin valheilla, joihin koko perhe vanhinta poikaa lukuun ottamatta osallistuu. Menestys on aina uudestaan aivan nurkan takana. Seuraava diili muuttaisi kaiken. Viimeisenä diilinään Willy tekee itsemurhan. Henkivakuutusrahoilla pojat pääsisivät menestyvän bisneksen alkuun.
Globalisaatio, ihmisen välineellistyminen, ihmiskauppa. Sofi Oksanen, Puhdistus (2008). Nuori Zara lähtee paremman elämän toivossa Vladivostokista Saksaan.
”Isoäidille hän toisi valtavasti rahaa ja vaikka kaukoputken. Senhän sitten näkisi, että sanoisiko äiti siihenkään mitään, kun hän palaisi matkalaukku täynnä dollareita ja maksaisi niillä opiskelunsa, olisi lääkäri ennätysajassa ja hankkisi heille oman asunnon. Hänellä olisi oma huone, jossa voisi opiskella rauhassa, lukea tentteihin, ja hänellä olisi länsimainen kampaus, kiiltävät sukkahousut jalassa joka päivä ja isoäiti saisi etsiä Otavaa kaukoputkella.”
Zara päätyy ihmiskaupan uhrina prostituoiduksi Berliiniin. Ihmisyydestä ei voi enää puhua, hänen arvonsa on helposti korvattavan, melkeinpä kertakäyttökoneen tuottoarvo.
Aki Ollikainen, Nälkävuosi (2012) asettaa vastakkain yksilön ja kansakunnan. Nälkäänäkevän kansan ja sille suurta tulevaisuutta rakentavan valtaeliitin. Raha voitaisiin käyttää viljan ostamiseen ja kymmenien tuhansien pelastamiseen nälkäkuolemalta, mutta maa tarvitsee rautatieverkoston. Nälkävuoden asetelmassa voi nähdä yhtymäkohtia nykyiseen eurokriisiin. Rahaunionin pystyttämiseen käytetään satoja miljardeja samalla kun nuorisotyöttömyys räjähtää käsiin eteläisessä Euroopassa. EU:n koossa pitämiseksi ollaan valmiita uhraamaan kokonaisia ikäluokkia. Parempi näin, sanovat päättäjät, tällä tavoin vältetään vielä suurempi katastrofi. Kirjailija kertoo nälkäänäkevän ja työttömän olevan toista mieltä; ei sen suurempaa katastrofia kuin menetetyn elämän katastrofi.
Ihmisen mitättömyys, arvottomuuden tunne ja horisontittomuus johtaa kvartaalikapitalismiin myös köyhien keskuudessa. Hetkellisyyteen. Välinpitämättömyyteen ja vastuuttomuuteen. Vieraantumiseen. Arto Salmisen, Varasto (1998) kertoo köyhyydestä ja keinottelusta. Jos röyhkeys kerran on hyve, jos tilaisuudet on tehty tartuttaviksi, jos laki on ottanut moraalin paikan ja kiinnijääminen ainoa pidäke, miksi eivät myös köyhät yrittäisi hyötyä ja parantaa omaa asemaansa samoilla keinoin? Eikö juuri heillä olisi suurin syy pitää puolensa ja vähiten hävittävää? Maailmassa jossa jokainen on oman onnensa seppä, ei ole varaa solidaarisuuteen.
Entä vauraus? Millaisista arvoista ja uskomuksista menestys on tehty? Thomas Mann antaa meille siitä esimerkin teoksessaan Buddenbrookit (1901). Teoksen tapahtumat sijoittuvat 1800-luvulle, teollisen kapitalismin voimistumisen ja perinteisen kaupankäynnin rakenteiden murtumisen aikaan. Vaurauden keskelläkin ihmisyys näyttäytyy välineellistyneenä, menestymistä ja vaurastumista palvelemaan valjastettuna. Kiihtyvä kilpailu ei salli pysähtyä.
Omia teoksiani voi pitää etsikkomatkana rahan ajan arvoihin. Millainen ihmisen ideaali löytyy tehokkuuden ja voitonmaksimoinnin takaa? Miksi ahneuteen uskotaan? Onko moraali, eettiset valinnat, ulkoistettavissa näkymättömälle kädelle? Mitä me oikeastaan tavoittelemme? Mitä on se paljon puhuttu menestys, kaiken kilvoittelun ja rahantekemisen tavoitetila?
Apajassa (2008) tämä etsikkomatka saa dekkarimaisen rakenteen. Tv-toimittaja Rehnbacka penkoo ahneuden ja äärimmilleen viedyn tehokkuuden taustoja, mitä uskomuksia tuoton maksimoinnin takaa löytyy, millainen ihmiskuva, millaisia arvoja. Pidetäänkö taloudellista menestystä luonnovalinnan kaltaisena prosessina, jossa jyvät seuloutuvat akanoista ja kyvykkäimmät ihmisyksilöt nousevat lopulta valtaan? Entä millaisia ominaisuuksia tämä ”luonnonvalinta” suosii?
Romaanissa Kaikki mitä tiedän huomisesta (2011) kaksi maailmaa törmää toisiinsa yhden perheen sisällä. Avioerotilanne paljastaa vaimon ja miehen, Helenin ja Martin, arvojen vastakkaisuuden. Helenin elämä on rakentunut lojaalisuudelle, vastuulle ja keskinäiselle luottamukselle. Liike-elämässä menestynyt Martti näkee bisneksen pelisääntöjen pätevän kaikkeen kanssakäymiseen. Jos tulet hyväksikäytetyksi, syytä itseäsi. Partoloiden sodassa petetty luottamus nousee kapinaan väärintekijäänsä, röyhkeyttä, vastaan.
Raha ja sana: kirjallisuuden tehtävä on avata ja saattaa näkyväksi.
Raha heijastaa arvoja, tai ehkä paremminkin: ympäröivät arvot heijastuvat sen kautta. Markkinoilla ei ole moraalia eikä raha itsessään ole hyvä tai paha – ihminen on.
Arvon mitta ja vaihdonväline muuttuu kirjoissa ja kertomuksissa ihmiskohtaloiksi, odottamattomiksi käänteiksi, iloksi ja murheeksi, syntymäksi ja kuolemaksi. Ja aineellisten resurssien ja sosiaalisten suhteiden näkökulma muuttaa fiktiiviset(kin) ihmiskohtalot samalla väistämättä myös kertomuksiksi rahasta.
Taina Haahti 