Some ja kirjailijan yhdeksän henkeä 12/2014

Vuosi on kulunut edellisestä kirjoituksestani. Jos ihminen ei pysty päivittämään edes omaa kotisivuaan, sopii kysyä, mihin hän pystyy.

Olen huono someilija, enkä markkinoi itseäni senkään vertaa. Facebookissa olen pelkällä kirjailijasivulla, ei siis omaa profiilia, en lataa kuviani Instagramiin enkä Irc-galleriaan tahi twiittaa.
Somellinen saamattomuuteni herättää syyllisyyttä. Pitäisi olla esillä. Muistutettava muita olemassaolostaan. Kirjat myydään sosiaalisten verkostojen kautta. Jos et ole somessa, et ole missään. Some synnyttää ilmiön. Ilman somea ei ole ilmiötä. Ilman ilmiötä ei ole kirjaa. (Ja vielä kymmenen vuotta sitten kirjallisuuden kutsumista sisällöntuotannoksi pidettiin halventavana.)

Henkisesti maailmat eivät voisi olla kauempana toisistaan.
Twiittiin mahtuu enintään 140 merkkiä. Se on puolisentoista riviä. Mitä tärkeää pystyy sanomaan puolessatoista rivissä? Mitä sellaista pystyy sanomaan 140 merkissä, jota ei yhtä hyvin voisi jättää kokonaan sanomatta?
Facebook kunnostautuu iloisen valehtelun temmellyskenttänä. Sen johtoajatuksena ei ole pitää yhteyttä muihin ihmisiin, vaan kerätä tykkäyksiä. Kerrotaan vain kivoja juttuja, koska ei-kivoja juttuja kukaan ei fanita. Ladataan söpöjä kuvia myönteisyyttä henkivillä teksteillä ja hymiöillä, jotta voidaan lämmitellä hetki pystyyn nostettujen peukaloiden haaleassa hohteessa. Laitetaan hyvänäköinen hymyilevä selfie jakoon ja kävellään hirteen.

Joku viestinnän konsultoinnista toimeentulonsa saava paheksui suomalaisten yritysjohtajien some-saamattomuutta. Ylimmän johdon pitäisi kuulemma avata ensitilassa Twitter-tilit. Ellei toimitusjohtaja twiittaa, yhtiö putoaa maailmankartalta Krakenin kitaan.
Ei putoa, paitsi ehkä viestintäkonsultin oma liiketoiminta. Sinä päivänä kun yritysjohtaja käyttää aikansa twiittaamiseen, on syytä myydä yhtiön osakkeet.

Somellinen onnen teeskentely ja julkinen valehtelu eivät paranna elämän laatua. Yhtä yllättävältä voi kuulostaa sekin, ettei päivitysten laiminlyömiseen kuole. Näkymättömyys somessa ei valitettavasti myöskään ulotu muuhun elämään. Vaikka Facebook unohtuisi, bussimatkasta on edelleen maksettava ja tavarat ladottava hihnalle kaupankassalla.

Mutta nykyihminen ei usko ennen kuin näkee – kuvansa, kirjoituksensa, toisten peukalot. Loma ei ole loma ennen kuin laittaa kuvat jakoon. Ajatus ei ole ajatus ennen kuin sen roiskaisee twitteriin. ”Someilen, siis olen”.

Elämä ilman verifikaatiota on hukattu elämä. Kirja ilman somea on kuollut kirja. Viisisataatuhatta merkkiä häviää sadalleneljällekymmenelle. Ei tarvitse kauan miettiä miksi. (juu, juu, somen avulla kirjallisuutta pidetään esillä jne etc usw -) Nykykirjailija tarvitsee syntymällä lunastetun elämänsä lisäksi Facebook-, Twitter-, LinkedIn-, Instagram-, Snapshot-, Irc-galleria-, WhatsApp-, YouTube – ja kotisivuelämän. Kiirettä pitää.
Tässä oma haparoiva yritykseni.
Ohessa selfie.

Tuusulassa 5.12.2014

Selfie 2014-12

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s