Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu tarjosi syksyllä uusille opiskelijoille vain englanninkielisiä maisterinkoulutusohjelmia. Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen otti kantaa suomen kielen asemaan opetuskielenä (13.11.2013). Ulkomaisten kielten käyttö ei kannanoton mukaan saa olla niin laajaa, että suomen kielen asema opetus- ja tutkintokielenä syrjäytyy.
Suomen kielen asemaa, hyödyllisyyttä ja hyödyttömyttä, on käsitelty myös useissa mielipidekirjoituksissa (mm. Pekka Mykkänen ja Tommi Uschanov 1.12. HS). Nuoret pitävät suomea junttikielenä ja aikuiset näkevät suomen kielen ja suomalaisen kulttuurin hidasteena matkalla kansainvälisyyteen. Kansainvälisyys puolestaan on kilpailukyvyn ja taloudellisen menestyksen edellytys globaalissa maailmassa. Suomen kieli palveli aikansa ja joutaa hävitä luonnollisen poistuman kautta kulttuurin evoluutiossa. Kuvallinen viestintä ja huono englanti ottakoon sen paikan. Maailma vaviskoon, we are coming, and we are coming strong. Liittyäksemme noin kuuden miljardin muun
huonoa englantia puhuvan ja noin miljardin sitä paremmin taitavan joukkoon?
Keitä me sitten olisimme uusine kansainvälisempine identiteetteinemme? Mitä me edustaisimme? Mitä annettavaa meillä olisi lopuille seitsemälle miljardille maailmankylän asukkaalle?
Suomalaiset ovat osoittaneet organisointikykynsä ja kestävyytensä monessa historian mutkassa. Jopa innovatiivisuutensa tiukan paikan tullen. Yksi silmiinpistävä heikkous meillä kuitenkin on.
Ja se on sokea usko välineisiin. Kaikenlaisiin välineisiin. Tekniikkaan. Menetelmiin. Ei niin hölmöä härpäkettä, etteikö se sytyttäisi suomalaista. Me kuvittelemme että välineet ratkaisevat ongelmamme. Nyt kuvitellaan että tietoteknologian laajempi käyttö kouluissa tekisi meistä jotenkin viisaampia. Väline, kuten jo nimikin sanoo, on väline johonkin, jonkin muun saavuttamiseen, eikä se itsessään ratkaise tai synnytä yhtään mitään. Sisällöt ratkaisevat. Sisältö synnyttää uutta sisältöä. Välineen suhde sisältöön on kuin sanan suhde ajatukseen.
Kielet kuuluvat samaan välineiden luokkaan. Jotkut tuntuvat ihan vakavissaan kuvittelevan suomen tai ruotsin kielen korvaamisen englannilla siivittävän meidät kansainväliseen menestykseen tieteessä ja taloudessa. Taaperoikäisille tarjotaan kielikylpyjä. Toisen kotimaisen katsotaan vievän tilaa joltain suuremmille areenoille johtavalta kieleltä, kuten ranskalta, espanjalta tai venäjältä. ”Mitä puhuiko hän viittä kieltä? Entä oliko hänellä asiaa?” kerrotaan Lauri Viidan kysyneen. Touché, sanoisi ranskalainen. Kieli on vain väline. Sen täydellisinkään hallinta ei riitä tekemään käyttäjästään kiinnostavaa. Tarvitaan sisältö, sanoma.
Äidinkieli ei ole valintakysymys. Se on pohja josta identiteetti kasvaa. Se on maailma joka kasvaa meihin, olemassaolon ja ymmärryksemme kehys. Ei vain merkitseviä symboleja, vaan myös niiden looginen järjestelmä, joka on tuhansin tunnistettavin ja näkymättömin säikein yhteydessä historialliseen ja toiminnalliseen ympäristöömme. Emme voi valita äidinkieltämme, yhtä vähän kuin voimme valita syntymäpaikkamme, sukumme ja perimämme. Ne valitsevat meidät. Ja niiden kanssa seisomme – tai kaadumme.
Mitä vahvempi äidinkieli, sitä vahvempi identiteetti ja sitä paremmat edellytykset ilmaista itseään myös muilla kielillä. Sitä kehittyneempi ajattelemisen taito.
Äidinkielen erinomainen hallinta, mukaan lukien tieteen kieli, on edellytys maailman haltuunottoon. Ilman kykyä ottaa maailma ajatuksin ja sanoin haltuun, sitä ei oteta haltuun millään muullakaan tavalla. Elinvoimainen oma kieli ja kulttuuri luo perustan kansainvälistymiselle. Samasta pohjasta ponnistaa myös taloudellinen toimeliaisuus.
Jotta olisimme kiinnostavia muillekin kuin vain itsellemme. Jotta meillä olisi jotain annettavaa.
Tuusulassa 6.12.2013
Taina Haahti 