Tuulivoimaa ja hengenpäästöjä 08/2017

Miksi tuulivoima? Koska siinä kietoutuvat yhteen mielikuvat, maailmankatsomukset ja raha. Hyvä ja paha – koko paratiisi käärmeineen yhdessä paketissa. Intressit törmäävät ja suuret kertomukset jyräävät pienet tarinat. Tuulivoima tukirakennelmineen tarjoaa herkullisen vyyhden maailman tuskaa, poliittista puliveivausta ja häikäilemätöntä oman edun tavoittelua. Kukapa ei tahtoisi maapallolle hyvää. Mutta monien hyvien asioiden nimissä on tehty paljon pahaa; sikaa ei siis kannata ostaa päästöttömyyden säkissäkään. Kun uutta teknologiaa otetaan käyttöön, ylhäältä sanelun sijasta kehitystä voisi viedä eteenpäin ruohonjuuritasolta polkematta kansalaisten oikeuksia. Tällaisia teemoja pyörittelin mielessäni Kolumnistia kehitellessäni ja kirjoittaessani. Joppilassa Aurinkorinteen asukkaat jäävät kunnan sijoittajavetoisen tulevaisuusstrategian jalkoihin, eikä elämän hajoamisesta tälläkään kertaa seuraa mitään hyvää.

Ajatus kolumnistista dekkarin päähenkilönä syntyi omista kokemuksista. On aina yhtä hämmentävää huomata miten monet tekevät johtopäätöksensä kirjoittajan persoonallisuudesta ja maailmankuvasta otsikon ja kuvan (= yhden ilmeen, iän ja sukupuolen) perusteella. Vaikka kolumnit ja mielipidekirjoitukset ovat aina herättäneet intohimoja, sosiaalinen media on vienyt kuohunnan uusiin sfääreihin: keskusteluketjut karkaavat käsistä ja alkuperäisen tekstin kirjoittajaa vaaditaan vastuuseen keskustelijoiden esittämistä mielipiteistä. Ei tarvitse olla yksityisetsivä tai tutkiva journalisti saadakseen tappouhkauksia, ”väärä” mielipide tai pelkkä huono sanavalinta riittää. Sanat ovat kuin öljyä joka levitessään sytyttää lukemattomista muista syistä kytemään jääneet pesäkkeet. Kun yhteiskunta samanaikaisesti leikkaa mielenterveyspalveluita ja poliisin resursseja, seuraukset ovat arvaamattomat.

Mutta Mara Nuutinen ei ole Taina Haahti. Toisinaan toivoisin olevani enemmän hänenlaisensa: rohkea, itsenäinen ja toimintaa kaihtamaton. Uskon että hän ilahtuisi sanoistani, sillä Kolumnistin aikoihin hän tuntee tehneensä pelkkiä huonoja valintoja eikä paljonkaan perusta itsestään.

Joppila? Turun ja Tampereen katveessa jumittava hämäläinen pikkupitäjä, jonka kukoistuksen kausi päättyi kasinotalouden romahdukseen. Sen jälkeen on nostettu kuudesti veroäyriä, kärsitty muuttotappiosta ja sinnitelty. Kunnes Patrik Mäyrä, Turussa asianajajaksi opiskellut pitäjän oma poika, päättää laittaa asiat rullaamaan ja junailla kaverinsa Ilpo Kirvesahon kunnanjohtajaksi. Se tekee hyvää kunnan ja varsinkin joidenkin kuntalaisten taloudelle, mutta naisia alkaa kuolla oudoissa olosuhteissa.

Kaikki petokset saavat alkunsa luottamuksesta. Niin tämäkin.

 

Alppiharjussa 1.8.2017

T

 

Kolumnisti ilmestyy elokuussa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s