Kirjan tarkoitus

”Lukeminen pidentää elämää enemmän kuin terveellinen ruokavalio.”

Helsingin Sanomissa ilmestyi 9.1.18 juttu neurologi, aivotutkija Markku T. Hyypän vastailmestyneestä kirjasta Ikääntyvän muistikirja. Hyypän mukaan lukeminen pidentää elämää enemmän kuin liikunta tai terveellinen ruokavalio. Hän perustaa väitteensä tieteellisiin tutkimuksiin ja toteaa sosiaalisuuden tärkeimmäksi muistia ylläpitäväksi tekijäksi. Niinpä hän näkee kirjaston keskeiseksi hyvinvoinnin ylläpitäjäksi ja aivan erityisen arvokkaana hän pitää kaunokirjallisuutta. ”Tietokirjaa lukiessa aivot virittyvät työskentelemään mutta sosiaalinen puoli puuttuu. Ihminen haluaa toisen luo, ja syventyessään romaaniin hän on läsnä toisen ihmisen maailmassa.”

Puhe kirjallisuuden hyödyistä närästää joitain alan ihmisiä.

Ylen verkkosivuilla kerrotaan kirjallisuudentutkijasta jota puhe kirjallisuuden hyödyistä ärsyttää. Tutkijaa närästää ajatus kaunokirjallisuudesta jonkinlaisena self-help-varantona, joka auttaisi ymmärtää paremmin itseä ja kanssaihmisiä.

Olen pitänyt kaunokirjallisuuteen pohjautuvia johtamistaidon kursseja. Kerran luennoidessani aiheesta salissa sattui istumaan pyhää vihaa puhkuva runoilija. Edes Väinö Linna -sitaattini kirjallisuuden roolista kokemuksen välittäjänä ei uponnut häneen. Hän ei kerta kaikkiaan eikä missään olosuhteissa hyväksynyt kirjallisuuden asettamista minkään tavoitteen palvelukseen, edes vihjausta siihen suuntaan. Kaunokirjallisuus on olemassa vain itseään varten. Piste.

Jos maailmankirjallisuuden klassikot todellakin syrjäyttäisivät pinnallisen self-help-kirjallisuuden, kaikki voittaisivat.

Kaunokirjallisuuden lukijassa synnyttämä kokemus on tarkoitettu itseisarvoiseksi, ei palvelemaan muita tavoitteita. Jos tiede kuitenkin osoittaa lukemisen myönteiset vaikutukset aivojen toiminnalle ja ihmisen hyvinvoinnille, en näe näiden ”hyötyjen” alentavan kirjallisuuden arvoa itsenäisenä taiteenlajina. Taiteen ”hyödyllisyys” seuraa sen itseisarvoisuudesta. Jos maailmankirjallisuuden klassikot – shakespearet, tolstoit, proustit, steinbeckit, konradit, gogolit, mannit ja atwoodit – todellakin korvaisivat pinnallisen self-help kirjallisuuden ihmisten itsetuntemuksen ja reflektion lähteinä, kaikki voittaisivat.

Kaunokirjallisuus välittää inhimillistä kokemusta.

Kirjallisuuden tarkoitus on puhutella lajitovereita. Kaunokirjallisuus välittää inhimillistä kokemusta, kehittää ilmaisua, kieltä, ajattelua ja mielikuvitusta. Luo kokemuksellisia konteksteja ja rakentaa pirstoutuneesta tiedosta mahdollisia maailmoita. Tekemällä näin se edistää vuoropuhelua ihmisten välillä. Kaunokirjallisuus hengittää ja voi hyvin symbioosissa ympäröivän todellisuuden kanssa, ei taiteelliseen puhdasoppisuuden torniin teljettynä. Ihmiset hakevat kirjoista erilaisia asioita – rentoutusta, lohtua, pysähdystä, etäännytystä, tunteita, elämystä, tietoa tai kirjallisuutta kielen, kertomuksen, ilmaisun tähden. Hyvä niin. Kirjasta on moneksi.