Dekkarin totuus

Jokaisella kirjalla on alkuajatuksensa – jokin hetki, tunnelma, sana, kuva, josta se ottaa kipinänsä. Jossain kohdassa, risteyksessä, elämän varrella opitut ja koetut asiat yhdistyvät, törmäävät ja antavat sysäyksen tarinalle. Fiktio on sepite, mutta olisi karkea yksinkertaistus tai peräti väärinkäsitys kutsua sitä valheeksi – se on keksityn ja toden synteesi, mahdollinen maailma, hypoteesi. Tarinoita luetaan ja kuunnellaan, koska tunnistamme niissä totuuden. Epäonnen, pettymyksen, rakkauden, tuskan ja riemun totuuden.

Milan Kundera kuvaa romaania esteettiseksi tihentymäksi (Esirippu, 2013). Tilanteet ja tapahtumat tiivistyvät romaanihenkilöiden elämässä, merkitykselliset kokemukset keskittyvät kirjan sivuilla tavalla, joka on vierasta todellisuuden huomattavasti löyhemmässä tapahtumien virrassa. Tai ehkä taitava kirjailija vain todistaa meille hetkien todellisen painon…

Entä dekkari? Mikä on dekkarin totuus? Rikosromaani heittää ratkaistavaksemme kysymyksen, arvoituksen, ongelman. Se osoittaa meille polun pimeään, mutkaisen ja livettävän. Samaan tapaan kuin elämä hetki hetkeltä viskaa meidät tulevaisuuteen. Dekkari tekee sen vain hellemmin, sillä kirjan voi aina sulkea, siirtää sivuun ja lukea loppuun, mutta joistain elämän painajaisista ei välttämättä koskaan herää.

Dekkarit tarjoavat meille epävarmuuden simulaattorin. Luulen, että se on yksi syy niiden kasvavaan suosioon: mitä haasteellisemmaksi ympäristömme käy, sitä enemmän tunnemme tarvitsevamme palkitsevaa simulointia. Onko siis avoin loppu dekkarissa rikos? Pitäisikö dekkarissa kaikkien lankojen lopulta solmiutua yhdeksi pitäväksi köydeksi, jonka varassa voimme jatkaa seuraavaan päivään? Jättääkö avoin loppu meidät tuskalliseen epävarmuuteen?

Ainoa oikea vastaus on epäilemättä: riippuu lukijasta. Ja totta kai myös dekkarista. Sanoisin, että rikosromaanin on pidettävä lupauksensa lukijalle – sen on tarjottava ratkaisu pääongelmaan, mutta pääongelman rinnalla voi esiintyä myös muita ongelmia, eikä niitä kaikkia tarvitse ratkaista samassa tarinassa. Tarinat jatkuvat. Ehkä paras elämän simulaatio on juuri sellainen, joka tarjoaa meille arvoituksen, antaa ratkaisun avaimet ja tuottaa onnistumisen tyydytyksen, mutta osoittaa matkan jatkuvan. ”Haasteita riittää, mutta sinä selviät kyllä”, se sanoo ja kuiskaa: ”Vai selviydytkö sittenkään…”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s