Strategi: tausta & kiitokset

Rikosromaani ”Strategi” jatkaa ”Kolumnistin” ja sen päähenkilön Mara Nuutisen tarinaa. Jatko ei ollut itsestäänselvyys. ”Strategi” alkoi kuitenkin hahmottua mielessäni omia aikojaan. Sieltä täältä putkahteli esiin erilaisia langanpätkiä, joista tietoinen järki alitajunnan korvaamattomalla avustuksella ryhtyi punomaan tarinaa.

Työskennellessäni pääomamarkkinoilla (= osakkeita, joukkolainoja ja kaikkea näiden väliltä) opin ahneuden pelisäännöt: enemmän on enemmän. Työ toi leivän pöytään ja merkkivaatteet kaappiin, mutta hengen pitimiksi se ei ajan mittaan riittänyt. Sittemmin olen kirjoittanut, konsultoinut, opiskellut bisnesetiikkaa ja toiminut kestävään kehitykseen erikoistuneen ruotsalaisfirman neuvonantajana. Kestävä kehitys tarkoittaa sitä, että toimitaan vastuullisesti. Vastuullisuus tarkoittaa seurausten huomioon ottamista. Lyhyesti sanoen: vastuullisuus on ahneuden vastakohta.

Rikosromaanieni protagonisti Mara Nuutinen vastaa sijoittajaviestinnästä raaka-aineiden kierrätykseen erikoistuneessa yhtiössä, Reseffissä. Resource Efficiency = resurssitehokkuus. Kunnes saa suoraselkäisyyttään potkut ja päätyy haalimaan elantonsa raapustelemalla juttuja lehtiin. Tiedonjano ja pyrkimys totuuteen voivat tappaa. Mara saa huomata, että freelance-toimittajan asema on erityisen haavoittuvainen.  Maailman mätäpesäkkeisiin ei pidä koskea – tai saa tuntea sen nahoissaan. Sekä ”Kolumnisti” että ”Strategi” muistuttavat likaisista pelureista kiertotalouden ja ilmastobisneksen apajilla. Ulkokultaisuus ja kaksinaismoralismi luovat rikollisuudelle otollisen maaperän.

OCCRP:n (järjestäytyneen rikollisuuden ja korruption tutkinnan keskus) julkaisut olivat korvaamaton apu kaivaessani tietoja rikollisuudesta entisissä Itä-Euroopan maissa, sen yhteyksistä Italian mafiaan, jätehuoltoon ja EU-tukiin. Tietopyyntöjä ei kaikissa EU-maissa voi esittää nimettömänä ja monet toimittajat joutuvat tekemään työtään kirjaimellisesti henkensä kaupalla – niin myös vallanpitäjien läheisiä suhteita mafiaan tutkinut Jan Kuciak. Hänet murhattiin helmikuussa 2018.

”Strategin” taustatyö pakotti tekijän lopulta myös jalkautumaan Euroopan ytimeen. Kiitos lukuisille avuliaille, hymyileville tuntemattomille, joita Slovakian matkallani kohtasin. Jotka ohjasivat, neuvoivat ja auttoivat milloin mitenkin hukassa ollutta kirjailijaa. Dakujem. Vielä jonain päivänä osaan ääntää sen oikein 🙂

Alternative Investment Fund -rahaston rakenteen ja markkinoinnin avaamisesta kuuluu kiitos Finanssivalvonnan Senior Market Supervisorille Marko Hoville. Aivan erityinen kiitos hänelle inspiroivasta keskustelusta. Haluan myös kiittää hyviä ystäviäni Laila Hietalahtea (Fiva) ja Aila Ahoa (Nordea) avusta ja tuesta kirjan syntyprosessissa. Kaikista virheistä ja tosiasioiden sovittamisesta tarinan tarpeisiin olen yksin vastuussa.

”Strategi” syntyi hyvin haasteellisessa elämäntilanteessa. Kiitos läheisilleni, että jaksoitte.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s