Aavikkotien hyypiö

Kaikki järistykset eivät näy Richterin asteikolla

Olipa kerran pieni Max-koira. Kun istuin työpöydän ääreen, se asettui kerälle viereeni lattialle tai hyppäsi vastapäiseen nojatuoliin, mistä se pystyi pitämään minua silmällä. Kun nousin hakeakseni täydennystä kahvimukiin, Max seurasi perässäni keittiöön, lipaisi muutaman kielellisen vesikiposta ja palasi kannoillani takaisin. Kuuntelimme joskus musiikkia kirjoittaessani. Taukoa pitäessäni saatoin tanssia. Joskus tanssimme yhdessä. Kirjoitimme yhdessä kaikkiaan kahdeksan romaania. ”Gladiaattorikoutsi” oli näistä ainoa nuortenromaani. Sen ilmestymisestä tulee 11 vuotta. En kuvitellut enää kirjoittavani nuorille. ”Aavikkotien hyypiö” on kirja, jota ei pitänyt olla.

Toukokuussa 2019 Max ei äkkiä saanut enää henkeä. Veimme sen Viikin Yliopistolliseen eläinsairaalaan, missä se kiidätettiin suoraan teho-osastolle. Oli aamuyö, kun itkin sairaalan pihalla. Saimme kuitenkin vielä Maxin takaisin. Minuutit muuttuvat aarteiksi, kun tietää ajan olevan lopuillaan. ”Ihanaa että olet olemassa”, sanoin Maxille joka aamu, kun se tepsutti, jo vähän väsyneesti, työhuoneeseeni ja ilmoittautui palvelukseen. 

Näistä aarteiksi käyneistä minuuteista syntyi ”Aavikkotien hyypiö”, viimeinen yhteinen kirjamme. Max kuoli marraskuussa vain muutama päivä sen jälkeen, kun olin saanut tarinan kertaalleen kirjoitettua. 

Kirja kertoo 13-vuotias Tinjasta, joka joutuu muuttamaan idylliseltä Paratiisiniityltä ankealle Aavikkotielle. Aavikkotiellä hän saa vastaansa Inkun klaanin, pääkallorotsisen hyypiön ja nurkassa väijyvän murhatun koiran hengen. Tinja ei lannistu, vaan ryhtyy selviytymistaisteluun.

”Aavikkotien hyypiö” on kertomus kaikesta tärkeästä: ystävyydestä, luottamuksesta, vastoinkäymisten voittamisesta, huumorin kannattelevasta voimasta – ja sieluntoveruudesta 😌

Ilmestyy kesäkuussa 2021!