Kolmetoista ei ole ikä, vaan hyllyvä hetteikkö, jonka maailmankaikkeus on valinnut taistelutantereekseen. Huomattakoon, ettei se liioin rajaudu yhteen vuoteen, vaan on hahmottomuudessaan yhtä epämääräinen kuin nuortenkirjojen ikäsuositukset.
Kustantajan esittelytekstissä ”Aavikkotien hyypiötä” kutsutaan notkeaksi nuortendekkariksi muutoksesta ja sen kohtaamisesta. Ei pöllömmin sanottu. Kirjassa kolmetoistavuotias Tinja joutuu muuttamaan idylliseltä Paratiisiniityltä tylylle Aavikkotielle samaan aikaan, kun hän on itse keskellä muutosta matkallaan kohti aikuisuutta. Kolkko todellisuus iskee sekä sisältä että ulkoa. Kaikki järistykset eivät näy Richterin asteikolla…
Kohtasin oman Aavikkotieni suurin piirtein Tinjan ikäisenä muuttaessamme harmaaseen betonilähiöön, jossa valtaa piti häijy jengipomo uskottuineen. Inkulle ja hänen klaanilleen on toisin sanoen esikuva todellisuudessa. Oma henkiinjäämisstrategiani oli sekä yrittää tekeytyä näkymättömäksi että kohdella ympäristöäni kuin se olisi näkymätön. Turvasin mielikuvitukseen.
Tarina tuosta rankasta elämänvaiheesta on todennäköisesti muhinut jo pitkään alitajuntani syvyyksissä. Jostain käsittämättömästä syystä koirani sairastuminen pulpautti sen pintaan. Ehkä joku psykologi osaa antaa tapahtumalle jonkin selityksen. Asiat joka tapauksessa kolahtivat yhteen ja tuloksena syntyi ”Aavikkotien hyypiö”.
Halusin kirjoittaa kirjan nuorille, jotka yrittävät selviytyä oman maailmankaikkeutensa taistelutantereella. Kirjoitin päähenkilön neuvokkaaksi ja rohkeaksi. Rohkeus ei tarkoita pelottomuutta, vaan pelon kohtaamista. Tinja ei voi piilotella neljän seinän sisällä, sillä hänen on autettava asunnossa kummittelevaa koiraa selvittämään murhaajan henkilöllisyyden.
Fantasiaa ja realismia yhdistävän tarinan tavoite on ennen kaikkea tuottaa lukijalle iloa, sillä ilo antaa voimaa. Toivon ”Aavikkotien hyypiön” huumorin, jännityksen ja lakonisen läpän tarjoavan sillan ihmiselämän epämääräisimmän hetteikön yli. Ja jos ei siltaa, edes kasan pitkospuita.
Tsemppiä 👍
Tekijä
Taina Haahti 